perjantai 7. maaliskuuta 2014

Maijalla ratsastelua

Eli kävin tänään tallilla ja liikuttelin Maijan. Aluksi hain maijan tarhasta ja sitten sakun (saku härnää maijaa kun mennään kentällä). Harjasin maijan hyvin läpikotaisin ja pistin sille varusteet päälle. Lähdin sitten kentälle. En tehnyt mitään kummempia, muutakuin kävin vain kaikki askellajit läpi ja lopetin. Huomasin että maija on alkanu olemaan hidas pohkeelle niin pitää alkaa sitten herkistelemään maijaa jos meinaa kisoihin lähtiä vielä joskus. Mun oli tarkotus jäädä tallille tänään yöksi mut en sitten jäänytkään kun huomisiin suunnitelmiin tuli hieman muutoksia, mutta niistä lisää sitte huomenna tai sunnuntaina jos ne toteutuu :) Lisään nyt tähän loppuun vielä muutaman vanhan kuvan ku uusia ei nyt valitettavasti ole.





perjantai 14. helmikuuta 2014

Happy valentine's day!+ kihlattu-postaus(:

Tein nyt ystävänpäivän kunniaks tämmösen kivan pikkupostauksen, jossa toteutan yhden meidän lukijoiden toiveesta, eli kirjoitan kihlatustani. Ensin kuitenkin muita kuulumisia.
Mulla on maanantaista asti ollu ihan hirveä härdelli ku alkanu toppi (työssäoppiminen). Oon topissa Merihovissa (Kemissä oleva hotelli), tarkemmin sanottuna A'la carte ravintola Ämmilässä. Ite oon kyllä tykänny olla siellä ja ainaki oppii aina uutta ja tosi mukava työporukka mun mielestä. Tallilla en oo nyt ehtiny oikeen käymään ku oon ollu Rovaniemellä tai ei oo ollu oikeen kyytejä. Mutta tänään oon taas tallille menossa. Pistän tähän alle muutaman kuvan Merihovista niin näätte mimmonen paikka se yläkerta on , missä siis annetaan asiakkaille aamupala.



Noniin nyt siis tän postauksen tärkeimpään juttuun eli kihlattuuni.
Tapasin villen yli 2vuotta sitten yhen mun kaverin kaverin pippaloissa. EN ollu ensin ees kiinnostunu koko ihmisestä ku se tuli avaamaan meille oven. Noh sisälle ku päästiin se heti ekana tarjos mulle ryypyt ja otin. Luulin Villeä ensin 21vuotiaaks ku näytti sen verran vanhemmalta. Ei puhuttu melkeen koko iltana mitään ainakaan mun muistaakseni. Sitte se tuli vaan hakeen mua tanssiin ku soi just semmonen hitaampi biisi... Se sai musta varmaan tosi hyvän vaikutelman ku meijän ois pitäny tanssia nii mie vaa suostuin nojaileen siihen ja halailin :3. Lähettiin sieltä sitte ulos ja mentiin jonku kahvilan eteen istuun ku siinä ulkona oli penkkejä. Kaikki sano et en uskalla mennä villen viereen istumaan niin alko ärsyttää ja menin istumaan sen viereen. Kuitenki jotenki alko häiritteen se ku tuntematon tyyppi kattoo sua koko aja ja sit ku vilkasetkaa siihe nii se kääntää heti pään pois ja on sillai et en oo kattonu jne... No siinä sitten yötä kohin porukka lähti baariin ja me jäätiin villen, mun kaverin ja yhen toisen tyypin kans siinne sit istumaan. Päätettiin kuitenki lähtee kotia päin ja pysähyttiin sitten istuskelee johonki 500m päähän edellisestä istuma paikasta. Ku oltiin istuttu siinä jonki aikaa nii lähettiin sit kotia päin. En ollu koko iltana melkeen puhunu villelle mitään, mutta ei se mua silloin haitannu.
Muutama viikko meni ja  oltiin puhuttu faebookissa kaikkea mahollista, sitten se kysy sitä 4.9 kello oli jotain 1.44? Niin ville sitte kysy sillon yöllä et ''kokeillaanko seurustelemista'' no sanoin tietenki et ''joo'' tms... Oon nyt vitsaillu sen  kans monesti et onko tää vieläki kokeilua (;. Noo siinähän se 6kk meni ku siivillä ja sitten tuli naistenpäivä jollon sattu ja tapahtu kaikkee.. Sitten 16.3.2012 ville kosi mua ja mentiin kihloihin, toki oltiin suunniteltu tota jo ennen hiihtolomaa. Ville siis oli kosinta hetkellä 17v ja oli täyttämässä 18 ja ite olin taas 15 ja täyttämässä 16. Nyt me ollaan kohta oltu jo 3vuotta yhessä ja ens kuun 16pv tulee täyteen 2vuotta kihloista(: Nyt kerron vähän enemmän Villestä. Noo ville on semmonen hauska ja tosi ihana tyyppi, tosin välillä todella rasittava:D Me ollaan molemmat aika samanlaisia luonteeltaan, molemmat on herkkiä ja ei haluta antaa periksi jne. Hmm mitähän muuta sitä vielä kertois... nooh kuvat kertokoon puolesta!






Tää siis ensimmäinen yhteinen kuva meistä (:


<3:llä hilla
PS: MITÄ POSTAUKSII HALUUTTE ET TEEN?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kentällä humputtelua

Eli olin lauantaina ja sunnuntaina (tänään) tallilla ja liikuttelin Sakun ja maijan. Eilen menin sakulla ja irtojuoksutin maijan ku sillä oli niin mahottomasti virtaa niin päätin sitten etten rattasta sillä ollenkaan. Sakulla sitten menin  kaikki askellajit molempiin suuntiin ja lopettelin siihen sitten. Eilen sakun laukka oli tosi rauhallista ja maltillista ja sen kans oli tosi helppo tehdä töitä kentällä.
Tänään sitten liikutin molemmat hepat. Maijan heti aamusta ja se meni tosi nätisti ei tehnyt melkein mitään muutakuin pukitteli aina välillä ennen laukkoja. Lopettelin sitten maijan kans ku sain sillä nostettua molempiin suuntiin laukat ilman pukkia.  Tänään sitten kans Kukka lähti ylläpitoon Tornioon yhelle hepalle kaveriks ja toivotaan nyt parasta että se olis siellä kauemmin entäkö edellisessä paikassa(:

Sakulla sitten menin lopuksi ja tein sen kanssa paljon voltteja ja pohkeenväistöjä. Laukka oli tänään sakulla taas aivan erillainen mitä se eilen oli.. Meni paljon reippaammin ja hieman ''säheltäen'' mutta eipä se paljoa haitannut kun hallinnassa kuitenkin pysyi koko ajan. Loppuraveissa aloin sitten tekemään ravikaheksikkoa ja saku meni osittain aika hyvin siinä. Vein sen sitten käyntien jälkeen talliin ja otin siltä varusteet pois. Annoin Maijalle ja sakulle vähän heinää ja lähin kotia kohti.
 Loppuun pistän vielä tuohon edelliseen heppapostaukseen liittyviä kuvia!











<3:hilla



tiistai 21. tammikuuta 2014

Postausehdotuksia!

Joo elikkä nyt arvon lukijat. Saatte päättä minkä postauksen teen(: aihe on vapaa ja valitsen sitten niistä ehdotuksista kivoimman ja teen siitä sitten mahdollisimman nopeasti postauksen.  Eikun ehdotuksia tuonne alaspäin vaan!
<3:llä hilla

lauantai 11. tammikuuta 2014

lisättyäravia ja pomppimisia (13-15.12)

Elikkä lisään nyt tänne tän parinviikon takasen postauksen johon en sitten kuitenkaan oo vieläkään saanu kuvia. Kuvat lisään sitten kunhan ne saan(:



Heipähei! Elikkä olin viikonloppuna tallilla ja liikuttelin Maijan ja Kukan perjantaina ja sunnuntaina, Kukan vain sunnuntaina.

Perjantaina menin suoraan koulusta tallille ja liikutin Maijan.  Maija oli perjantaina kuin räjähtävä energiapakkaus, kun oli kerännyt jonkinverran virtaa.  Sain siinä aluks jonku verran piätelläkki maijaa ku meinas koko ajan olla menossa lujempaa vauhtia mitä oli tarkotus. Olihan siellä kentän reunalla sitten kauhean pelottava puu ja koiran häkki jota piti sitte vähä kytätä ja hyppiä sivulle. Kun vihdoin päästiin työntekoon alun temppuilujen jälkeen niin maija meni aivan upeasti. Kokeiltiin viimisenä jopa ensimmäistä kertaa lisättyä-/keskiravia ja voi että kun tamma meni aina välillä niiin hienosti, ainakin selästä käsin tuntui siltä. Maija oli iha hikinen kun vein sen talliin vaikka ei sinänsä tehty mitään kauhean vaikeaa, alkutemppuilusta se oli jo hikinen. Vein sen sitten takasin tarhaan. Jäin sitten tallille yöks ku aateltiin tallinomistajan kanssa käyä lauantaina maastossa.

Lauantaina meillä sitten suunnitelmat muuttukin.. Meijän oli tarkotus käyvä maastossa sen jälkeen kun oltii irtojuoksutettu hepat mutta ei me sitten käytykkään ku muaki tultiin jo hakemaan ja muutenkin. Ku irtojuoksutettiin maijaa meitä oli varalta 3 kentän reunalla ihan siltä varalta, jos maija ois menny aitojen yli mutta ei se mennytkään onneks.  Maija ei oikein tällä kertaa tajunnu tota ideaa vaan meijän piti oikeen käskettää sitä juoksemaan. Noh eihän siitä mitään showta tullukkaan vaikka niin tallinomistajan kanssa luultiinkin. Vaikka tulihan sieltä pari pukkiakin mutta se oli siinä. Kerrankin kun ois saanu ihan luvan kanssa rillua ja rellestää niin ei.. on se vain hassu tapaus tuo Maija :D. Tässä vielä muutama kuva irtojuoksutuksesta.





Pahoittelen osien kuvien laatua.

Sunnuntaina Ellakin tuli pitkästä aikaa käymään tallilla. Kävin hakemassa Maijan tarhasta ja harjasin sekä varustin sen. Kun päästiin kentälle aloin tietenki ekana tekemään alkukäyntejä, jonka jälkeen aloin sitten ravaamaan ja tein paljon ympyröitä ja loivaa kiemurauraa muutaman kerran. Sitten Saku ja tallinomistaja tuli kans kentälle ja siitäkö maija vasta riemastukin. Kun alettiin laukkaamaan niin maija pukittikin aika useaan otteeseen. Siinä kuitenki sain laukattua toiseen suuntaan ja sitte vaihoinki suuntaa. Jonku ajan päästä Saku lähtikin maastoon ja siitäki maija riemastu. Teki samoja juttuja kun alussa. Yritin tehä sen kans taas lisättyä ravia mutta eihän siitä mitään tullu. Tamma tarjos vaan pomppuja ja laukkaa ravin sijasta. Hassu tamma:D. Lopuks sitte vielä hypättiinki muutaman kerran 40cm ristikkoa ja pystyä. Lopettelin sitten ku olihan siinä menny jo kuitenki sen parituntia. Mentiin Ellan kans sisälle ja oltii siellä jonku aikaa kunnes lähin hakemaan Kukkaa tarhasta. Harjasin ja varustin senkin ja menin kentälle. En tehnyt kukalla oikeastaan mitään muutakuin kävelin ja ravasin, sillä kukalla ei ole kenkiä mutta luultavasti sille tullaan pistämään kengät niin voi sitten kukanki kanssa tehä jotaki. 

torstai 9. tammikuuta 2014

Shoppailua Rajalla ja hööksissä

Eli kävin tänään vähän shoppailemassa itelle vaatetta ja Maijalle ja Sakulle ottapannat. Alunperin mun oli tarkotus lähteä ellan kans tornioon mutta ella tuliki kipeeks nii menin sit äidin kanssa käymään siellä.  Mulla tarttu vaikka ja mitä mukaan, jopa paitoja vaikka en yleensä itelle tykkää kauheana mitään vaatteita ostellakkaan, sillä heppajuttuja on kivempi ostaa(:. Huomenna tosiaan ois tarkotus lähtiä pitkästä aikaan tallille liikutteleen Maija ja Saku. Mutta nyt pistän tähän loppuun vielä kuvia mun ostoksista(:
Saappaanvarsien tuet

                                                               Sakun uusotsapanta
                                                             
                                                      Ottapannan pääkallosta lähikuvaa (:

                                                                    Maijan uus ottapanta
                                                       
                                                                       Näette kuvasta :D                                                                                      

                               Itelle h&m neljä toppii (toinenki valkonen) ja sitten tommonen vaateteippirulla
                                                          (mikälie oikealta nimeltä :D)

                                                          Sitten Ginasta tommonen löysä toppi

Sitten toinen löysempi toppi ginasta kans (:

<3:llä Hilla

maanantai 6. tammikuuta 2014

Joululahjoja ja kuulumisia(:

Noniin aattelin tässä nyt kirjottaa tylsyyttäni siitä miten mun joululoma on menny.
Joululomalla olin kotona hellun kanssa. Sain tosi kivoja lahjoja omasta mielestä ainakin. Jouluna tuli syötyä jos ja vaikka mitä hyviä jouluruokia. Tapaninpäivän jälkeen lähdettiin sitten hellun kanssa rovaniemelle viettään uuttavuotta anopin miesystävän mökille. Uusivuosi meni tosi kivasti ammuttiin raketteja ja syötiin ja otettiin muutama. Tänään 6.1 tulin sitten takasin kotia ja torstaina ois tarkotus lähtiä Ellan kanssa käymään Torniossa shoppailemassa ja hööksissä kattelemassa josko sieltä löytyis itelle ja hepoille jotain mukavaa.
Viikonloppuna olis tarkotuksena sitten lähteä talleilemaan pitkästä aikaa jos ei oo kauheasti pakkasta(:!
Tässä vielä muutama kuva mun joululahjoista(:




Näiden lisäksi sain vielä toisenlaisia korvakoruja joita en nyt tähän hätään löytänyt sekä nominationpalasen ja Partyliten vaniljantuoksuisia kynttilöitä(:
<3:llä Hilla